keskiviikko 1. helmikuuta 2012

herkullinen liitutaulu

Hei pitkästä aikaa!

En nyt aio pyydellä anteeksi sitä että olen kurja bloggaaja tai että blogille ei vaan olisi ollut aikaa - blogille löytyisi kyllä aikaa. Ongelmanani onkin ollut kamera. Omistan oikein kivan kameran jolla saa ihan kauniita kuviakin. En vain ole sellainen tyyppi, jolle tuottaisi nautintoa katsoa maailmaa kameran linssin läpi. Haluan nähdä maailman kaikkine väreineen ja vivahteineen ihan itse omilla silmilläni. Ainoa synteettinen linssi jonka läpi jaksan tiirailla maailmaa usean tunnin ajan päivittäin, on piilolinssi. :)

Voisihan sitä toki kirjoittaa vain tekstiblogia, mutta niitä en jaksa pahemmin itsekään lukea.

Rakkauteni ruokaan ja elämään yleensä ei ole kuitenkaan kadonnut mihinkään.


Keittiössämme inspiraatiota tuomassa on jo jonkin aikaa ollut pieni liitutaulu, johon kirjoitamme ruokalajeja joiden valmistusta haluamme itse alusta alkaen kokeilla. Kyse on siis tekemisestä, ei maistamisesta kuten jotkut vieraamme ovat ymmärtäneet. ;)


Osa on hyvinkin yksinkertaisia juttuja, joita jostakin syystä emme vain ole aiemmin tulleet tehneeksi. Kokeilut yliviivataan ja kommetoidaan asiaan kuuluvin jääkaappimagneettisanoin.


Ehkäpä pääsen jakamaan joitain ohjeita täälläkin. Tarkoituksena tosin on kokeilla ruokalajeja kieli poskella (joskus enemmän, joskus vähemmän kirjaimellisesti! ;).

Yours truly,


- Jenni

tiistai 23. elokuuta 2011

sienimaanikon tunnustukset

Heipä hei!

Teen parhaillaan surutyötä pitkään palvelleen tietokoneeni (jonka nimesin Pipsaksi, btw) vuoksi. Läppäri on uskollisesti reissannut mukanani yli neljän vuoden ajan ja käynyt kanssani mm. Afrikassa, Etelä-Amerikassa ja eri puolilla Eurooppaa. Pipsa on kesän mittaan alkanut tilttailla miten sattuu, eikä ajatus kuvien lataamisesta tälle koneelle juuri houkuttele, sillä en tiedä näkisinkö noita kuvia enää koskaan. Ehkä Pipsa siis lähiviikkoina pääsee ansaitulle levolle tietokoneiden taivaaseen, jossa piuhat kiiltelevät eikä kovalevytila lopu koskaan kesken.

Nimetyn tietotekniikan ihmeellisestä maailmasta sieniin. Nyt jos koskaan kannattaa lähteä metsään kori kourassa! Olen viimeisen kuukauden aikana syönyt niin paljon sieniä ja mustikoita, että pelkään jo hiustenlähdön uhkaavan.

Sanomattakin lienee selvää, että viime viikkoina on tullut tehtyä yhtä sun toista herkkua sienistä: muhennosta, risottoa, keittoa ja neljää erilaista piirakkaa noin alkajaisiksi.

Edellisen piirakan tein eilen, ja siitä tulikin kerrassaan mainiota. Piirakkaan käytin itse viime viikonlopun saaliin, joka koostui lähinnä mustatorvisienistä, voitateista ja lampaankäävistä. Myös suppilovahverot, kantarellit ym. käyvät varmasti hyvin.


Pahoittelen, nälkäiset suut ehtivät paikalle ennen kameraa.. :D

Sieni-pekonipiirakka
Pohja:
100g voita (huoneenlämpöisenä)
0,5 dl perunajauhoja
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl juustoraastetta (esim. mozzarella- tai pizzajuustoseos)
0,5 dl kylmää vettä
n. 1 tl timjamia silputtuna (myös kuivattu käy)
suolaa

Täyte:
1 keskikokoinen sipuli
1 pkt pekonia
n. 1 litra metsäsieniä
1 prk creme bonjour cuisine -fraichea (maku sipulisekoitus)
3 munaa
2 dl juustoraastetta
mustapippuria
timjamia

1. Keitä esivalmistelluista sienistä pannulla suurin osa nesteestä pois. Lisää sitten pilkottu sipuli sekä kuutioitu pekoni. Paista kunnes pekoni on kypsää ja nosta seos pannulta.
2. Valmista pohja: lisää pehmenneeseen voihin juustoraaste. Sekoita jauhot keskenään. Siivilöi voi-juustoseokseen jauhot, sekoita. Lisää mausteet, sekoita kylmä vesi nopeasti taikinaan. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle.
3. Riko munat kulhoon. Sekoita mukaan fraiche ja mausteet.
4. Levitä pohjan päälle ensin pekoni-sieni-sipuliseos. Ripottele päälle juustoraaste. Kaada lopuksi päälle fraiche-munaseos.
5. Paista piirakkaa uunin keskitasolla 200c: ssa n. 40 min.

torstai 23. kesäkuuta 2011

Vihreää viiniä

Viikonloppukylässä ollut veljeni kehoitti minua maistamaan vinho verdea. MIKSI kukaan ei ole kertonut minulle moisesta kesäjuomien kuningattaresta koskaan aikaisemmin!?

Vihreä viini (port. vinho verde) on Luoteis-Portugalissa valmistettava viinityyppi. Yleisin ja tunnetuin vihreistä viineistä on valkoviini, mutta Portugalissa valmistetaan myös vihreää puna- ja roséviiniä.


Vihreät viinit ovat maultaan kevyitä, pehmeän happoisia ja usein hieman poreilevia, väriltään hieman keltaiseen tai vihreään vivahtavia. Ne nautitaan nuorina, yleensä noin vuoden ikäisinä ja tarjoillaan erittäin kylminä. Alkoholipitoisuus on alhaisempi kuin viinien yleisesti. Vihreä viini sopii erityisen hyvin salaattien ja muiden kevyiden ruokien kanssa, sekä seurustelujuomaksi.


Nimensä vihreä viini on saanut siitä, että rypäleet poimitaan hieman raakoina. Portugalinkielinen nimi, vinho verde, tarkoittaakin suomeksi sekä vihreää että raakaa viiniä.

Vinho Verde on vähän kuin kuohuviinin ja kuivan siiderin risteytys. Alkoholia kyseisessä viinissä on yleensä alle 10%. Viini on kevyesti kuplivaa, ei läheskään samalla tavalla "hyökkäävää" kuin kuohuviinit, muttei myöskään yhtä voimakasta kuin valkoviinit yleensä.

Jos pidät kuivahkosta tai rutikuivasta siideristä tai kuohuviinistä, tai valkoviinistä yleensä, suosittelen lämpimästi! Ei ole edes kallista. Yksi ihan mainioksi koettu vinho verde on Gazela. Gazela on myös toistaiseksi kokeilemistamme vinho verdeista kuivin (kuivaa sen olla pitää!).

Itse nauttisin vihreän viinini mieluiten kevyiden kesäruokien kanssa - tai sitten sellaisenaan. Toimii varmasti myös juhannusrientojen viinivalintana. ;)

Siispä, pirskahtelevaa juhannusta!

(Kursivoidut kohdat lainattu wikipediasta)

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Ei ole liian myöhäistä! Ei ole!

... nimittäin julkaista korvasienikeiton ohjetta.

Ihan oikeasti, kyllä mä tein tätä silloin kun vielä oli korvasienikausi. Ehkä jossain ihan pohjoisessa vielä on?? Äh.


Korvasienet on ihania, mutta ah-niin-suuritöisiä. Tai siis lähinnä se ryöppääminen. Mutta! Jos siitä selviää, saa ihan taivaallista keittoa. (Ryöppäysohje esim. täällä.)


Aromikas korvasienikeitto
(ohje muokattu anopilta, joka on ottanut sen jostain lehdestä? nimim. hyvä muisti)

3 dl korvasieniä (esikäsiteltyjä!!!)
2 rkl öljyä
1 salottisipuli
3 rkl vehnäjauhoja
8 dl kasvislientä
150 g sulatejuustoa
1 dl kuohukermaa
1-2 tl tuoretta timjamia silputtuna
1-2 tl rakuunaa
n. 1/2 rkl sherrya (tai sitruunamehua)

1. Kuullota pilkottu sipuli kevyesti öljyssä
2. Lisää korvasienet ja vehnäjauho, ruskista kevyesti
3. Lisää esikuumennettu kasvisliemi sekä sulatejuusto
4. Anna hautua n. 15 min.
5. Lisää yrtit & kerma ja anna hautua pari minuuttia
6. Lisää sherry tai sitruunamehu juuri ennen tarjoilua
7. Koristele timjaminlehdillä ja nauti sherrytilkan kera.


Ensi kerralla ajantasaisempaa juttua. Lupaan. :D