keskiviikko 1. helmikuuta 2012

herkullinen liitutaulu

Hei pitkästä aikaa!

En nyt aio pyydellä anteeksi sitä että olen kurja bloggaaja tai että blogille ei vaan olisi ollut aikaa - blogille löytyisi kyllä aikaa. Ongelmanani onkin ollut kamera. Omistan oikein kivan kameran jolla saa ihan kauniita kuviakin. En vain ole sellainen tyyppi, jolle tuottaisi nautintoa katsoa maailmaa kameran linssin läpi. Haluan nähdä maailman kaikkine väreineen ja vivahteineen ihan itse omilla silmilläni. Ainoa synteettinen linssi jonka läpi jaksan tiirailla maailmaa usean tunnin ajan päivittäin, on piilolinssi. :)

Voisihan sitä toki kirjoittaa vain tekstiblogia, mutta niitä en jaksa pahemmin itsekään lukea.

Rakkauteni ruokaan ja elämään yleensä ei ole kuitenkaan kadonnut mihinkään.


Keittiössämme inspiraatiota tuomassa on jo jonkin aikaa ollut pieni liitutaulu, johon kirjoitamme ruokalajeja joiden valmistusta haluamme itse alusta alkaen kokeilla. Kyse on siis tekemisestä, ei maistamisesta kuten jotkut vieraamme ovat ymmärtäneet. ;)


Osa on hyvinkin yksinkertaisia juttuja, joita jostakin syystä emme vain ole aiemmin tulleet tehneeksi. Kokeilut yliviivataan ja kommetoidaan asiaan kuuluvin jääkaappimagneettisanoin.


Ehkäpä pääsen jakamaan joitain ohjeita täälläkin. Tarkoituksena tosin on kokeilla ruokalajeja kieli poskella (joskus enemmän, joskus vähemmän kirjaimellisesti! ;).

Yours truly,


- Jenni